Teepolku

Ohitus pääsisältöön »

Etsi sivustolta

Sijaintisi on:

Dong Shan Bi Luo Chun

24.6.2011 18.46

Bi Luo Chun on mielestäni yksi erikoisimmista kiinalaisista teistä. Sen usein määritellään kuuluvan kiinalaisten vihreiden teiden joukkoon ja sanotaan sijoittuvan erinomaisesti, mutta hieman epäluuloa herättäen toiseksi Long Jingin jälkeen. Ulkomuodoltaan se on kevyen haituvainen, kuin poikkeuksellisen kiinteä kasa pölyä. Tällaisia teitä on muitakin eikä villakoiramainen olemus tee siitä vielä ainutlaatuista. Se mikä puolestaan tekee tästä teestä erityisen on sen aromi ja maku. Se ei ole normaalia kiinalaisen vihreän teen aromia, vaan jotain hyvin erilaista, jota on tulkittava erillään muusta teestä. Muiden vihreiden seurassa harmaa Bi Luo Chun tuntuukin vaikealukuiselta sumuiselta tahralta. Se on parhaimmillaan kun sitä nauttii eristettynä kaikesta muusta teestä ja kiirehtimättä.

Maistelin tällä kertaa Jadepisaran 2011 kevään Dong Shan Bi Luo Chunia. Valmistin teen Tai-järven teentuottajien tapaan pitkässä lasissa kaataen ensin lasiin pienen määrän kiehahtanutta vettä jäähtymään.

Pienet lehdet vajoavat lasin pohjalle, ja pinnalle jää vain sakea kerros lehtien pinnalta irronnutta haituvaa.

Teen tuoksu on makeanraikas, mutta monien vihreiden teiden ruohoisuudesta, kasvimaisuudesta tai kukkeudestä ei ole merkkiäkään. Bi Luo Chunia kuvataan usein kukkeaksi, mutta ainakaan tämän teen kohdalla tuo sana ei ole tarkka kuvaus. Yleisteemana kukkeus voisi sopia, mutta tuoksu ei ole kukkien tuoksua. Kokonaisuutena tuoksu on kevyt, mutta täyteläinen. Oikeastaan voisi sanoa, että tuoksu on kevyt ja voimakas. Saattaa kuulostaa erikoiselta yhdistelmältä, mutta kuten olen aiemmin kirjoittanut tässä blogiviestissä, erityisesti hyvien teiden tuoksussa on muutakin kuin tuoksua. Siinä on jotain mikä kantaa tuoksua. Jotain, jossa tuoksu välittyy. Muutoin teen tuoksu on kuin ilma, josta on poistettu kovat sävyt. Etäisyydessä on hedelmäpuita.

Kun lehdet jatkavat hautumista lasissa, teen maku voimistuu yllättävän hitaasti. Voimistuminen tuntuu ensin jälkimaussa, josta tulee intensiivisempi ja vaikuttavampi.

Lopulta mieleeni tulee ajatus, että jos muut vihreät teet saavat luonteensa siitä maaperästä, jossa ne ovat kasvaneet, Bi Luo Chun saa luonteensa siitä ilmasta, joka ympäröi teepensaita.

Noin kymmenen minuutin hautumisen jälkeen tämänkin teen maku voimistuu, mutta tämä tapahtuu tyylikkäästi, sillä se säilyttää nautittavuutensa. Tämä on hyvä aika lisätä lasiin vettä laimentamaan jäljelle jäänyttä osaa ja hauduttamaan lisää aromeita lehdistä.

Lehtien laskeutuessa pohjalle lasiin jää leijumaan tiheä pilvi hienoja 'hiuksia'.

0 Kommenttia | Kategoria Teet Hauduttaminen | Kirjoittaja Matti Kalliokorpi

Teepolku Dong Shanilla

27.5.2011 15.34

Kerroin viimekerralla Suzhoussa sijaitsevasta leijonametsä-puutarhan teehuoneesta, jolla vierailin heti saavuttuani Kiinaan. Suzhou'n kaupunki sijaitsee Jiangsun maakunnan eteläosassa Tai-järven (太湖; pinyin: Tài Hú) itärannalla. Järven pinta-ala on yli 2000 neliökilometriä ja se on Kiinan kolmanneksi suurin makeavetinen järvi.

Jos Kiinasta voi poimia jonkin erityisen alueen, jolla teekulttuuri on erityisen voimakkaasti esillä, Tai-järven ympäristöä voisi hyvällä syyllä pitää tällaisena alueena. Järvi sinänsä on tunnettu erityisesti Bi Luo Chun -vihreästä teestään. Järven luoteisrannalla sijaitsee Yixing, joka tunnetaan purppurasavesta eli Zisha'sta, joka on arvostettua erityisesti teekannujen valmistusmateriaalina. Noin sata kilometriä Tai-järvestä etelään sijaitsee toinen kuuluisa järvi - Xi Hu eli länsijärvi, joka tunnetaan Long Jing -vihreästä teestään.

Vierailin kaikilla näillä alueilla ja tulen kirjoittamaan jokaisesta pienen raportin.

Bi Luo Chunin tuotantoa on Tai järvellä Dong Shanilla eli itävuorella ja Xi Shanilla eli länsivuorella. Kiinassa tunnutaan käytettävän vuorta tai mäkeä merkitsevää sanaa shan (山; pinyin: Shān) melko vapaasti, sillä kumpikaan näistä ei sinänsä ole vuoria. Itävuori on Tai-järven eteläosaan koillinen-lounas suuntaan työntyvä niemimaa ja länsivuori puolestaan sen lähistöllä sijaitseva järvessä oleva suurehko saari.

Sekä Xi Shanilla että Dong Shanilla oleva asutus koostuu pienehköistä kylistä, jotka sijaitsevat pääosin rannoilla vedenpinnan tasolla. Viljelyalueet keskittyvät saaren ja niemimaan keskiosiin ja alkavat heti asutuksen loputtua ja maan alkaessa nousta.

Kerron nyt yhdestä Dong Shanin teepolusta, jonka kuljin niemimaalla ollessani. Tämä polku sijaitsee niemimaan luoteisrannalla Xiao Chang Wan-niemen kohdalla (小长湾; pinyin: xiǎo cháng wān) ja kuvaa hyvin tätä Dong Shanin osaa teenviljelysalueena. Se ei kuitenkaan ole edustava esimerkki kaiken Bi Luo Chunin kasvuympäristöstä Tai-järvellä. Esimerkiksi Xi Shanilla kasvuympäristö on jo erilainen. Uskoisin, että myös Dong Shanilta löytyy vaihtelua, mutta tästä en ole varma, sillä vierailin vain teetarhoilla, jotka sijaitsevat niemimaan tässä osassa.

Aloittaessamme nousun niemimaan keskustaan päin rakennusten väliset kapeat kujat vaihtuvat kivillä muuratuksi kävelyväyläksi, jota varjostaa tiheästi istutetut hedelmäpuut. Selkeästi yleisin hedelmä tällä teetarhalla oli Japaninmispeli, joka kasvaa korkeaksi puuksi ja tuottaa kellertävän värisiä luumun kokoisia hedelmiä. (枇杷; pinyin: pí​pa)

Hedelmäpuut tuovat viljelijöille lisätuloa ja turvaa, sillä pelkän teen tuottaminen on riskialtista esimerkiksi vaihtelevan sään takia. Lisäksi puut varjostavat muurauksen päällä olevia satunnaisia teepensasrivistöjä suojaten niitä liialliselta kuumuudelta.

Tällaisesta teepensasviljelmästä ei pysty tuottamaan suurta satoa. Pensaiden mikroympäristö poikkeaa hyvin voimakkaasti teetarhasta, jossa kasvaa pelkkiä teepensaita. Hedelmäpuiden ja kukkien tuoksut vaihtelevat edetessämme polulla.

Kiinalaiset teentuntijat kertovat teepensaan juurien vaihtavan kemikaaleja muiden samassa maaperässä kasvavien kasvien kanssa. Tällainen Bi Luo Chunin kasvuympäristö lienee inspiroinut ne tekstit, joissa Bi Luo Chunin aromia perustellaan juuri hedelmäpuiden läheisyydellä.

Ylempänä siirtyessämme erään toisen teenviljelijän alueelle vastaan tulee mäkeen tehtyjä porrastuksia, joilla kasvaa lähinnä pelkkiä teepensaita. Täällä ilma tuoksuu pehmeältä ja hieman makealta - juuri sellaiselta kuin odottaisi sisävesistön ilman tuoksuvan.

Vierailumme aikana toukokuun keskivaiheilla erityisesti vanhoista teepensaista oli uusi kasvu leikattu pois.

Joistain teepensaista poimittiin vielä Bi Luo Chunia matalalaatuisempaa teetä, mutta pääosin teepensaat olivat jo levossa.

Laskeutuessamme eteemme aukesi näkymä hedelmäpensaiden varjosta utuiselle Tai-järvelle.

Ostimme Dong Shanilla ja Xi Shanilla muutamaa erilaatuista Bi Luo Chunia suoraan viljelijöiltä. Näitä tulee Jadepisaran valikoimaan kun olen palannut Suomeen.

0 Kommenttia | Kategoria Teet Teepaikat | Kirjoittaja Matti Kalliokorpi

Leijonametsän teehuoneella Suzhoussa

20.5.2011 13.56

Saavuin ensimmäiselle vierailulleni Kiinaan viimesunnuntaina 15. toukokuuta 2011. Matkan tarkoitus on vierailla joillakin maan tärkeimmistä teen ja teevälineiden tuotantoalueilla. Matka on ollut jo pitkään suunnitteilla ja nyt viimein tuli tilaisuus toteuttaa tämä haaveeni.

Ensimmäinen kohteemme oli Taihu-järvi, joka on tunnettu erityisesti Bi Luo Chun -vihreästä teestään. Matka lentoni määränpäästä Shanghaista Taihu'lle kulkee luonnollisesti Suzhoun kaupungin kautta, jonka keskus sijaitsee järven itäisellä rannalla. Kaupungilla on yli kaksituhatvuotinen historia ja se tunnetaan kanaaleistaan, historiallisista reliikeistään ja upeista puutarhoistaan. Lisäksi kaupunki on tärkeä kiinalaisen silkkiteollisuuden keskus.

Vierailimme kaupungissa ollessamme yhdellä sen kuuluisista klassisista puutarhoista. Tämä Leijonametsäksi kutsuttu puutarha (狮子林园, pinyin: Shī Zǐ Lín Yuán) tunnetaan labyrinttimaisia kulkuväyliä ja luolia muodostavista taihukivimudostelmistaan.

Vierailimme puutarhan alueella sijaitsevalla teehuoneella ennen kuin suuntasimme Taihu-järvelle Bi Luo Chunin tuotantoalueelle. Teehuone sijaitsee yhden alueella sijaitsevan vanhan rakennuksen toisessa kerroksessa, jonka ikkunoista avautuu näkymä puutarhan keskuslammelle. On vaikea kuvitella täydellisempää paikkaa teehuoneelle. Ikkunoista eteen avautuu hieno näkymä puutarhan rakennusten klassiseen arkkitehtuuriin. Taihukivien erikoiset muodot korostuvat surrealistisesti heijastuessaan lammen vedestä. Kasvillisuus täydentää tätä kaikkea juuri sopivasti antaen maisemalle sopivan annoksen luonnollisuutta.

Nautin itse lasillisen teehuoneen Bi Luo Chunia. Hinta oli 50 Yuania eli noin 5,5€. Tämä on melko korkea hinta erityisesti paikallista hintatasoa ajatellen. Tee oli teknisesti erittäin korkealaatuista - lehdet pieniä ja yhdenmukaisia. Koin kuitenkin, että se oli hieman ylipaahdettua, sillä sen maussa oli hieman turhan voimakas paahteinen elementti. Tämä oli kuitenkin mielestäni melko toissijainen asia, sillä se toimi erinomaisesti tässä ympäristössä.

Teenystävä, vieraile täällä jos käyt Suzhoussa.

0 Kommenttia | Kategoria Teepaikat | Kirjoittaja Matti Kalliokorpi